OSA 1 ”Me ollaan kuudes pelaaja” – Susijengin faniyhdistyksen perustaminen sai alkunsa 2011 ja 2013 EM-kisoista

Teksti: Raiko Häyrinen

SUSIJENGIFANIT – ”Me ollaan kuudes pelaaja”
Teksti: Raiko Häyrinen

Osa 1: Ennen faniyhdistystä

Tuhansien äänekkäiden fanien kannatus ja pelaaminen arvoturnauksissa ovat nykyään arkipäivää Susijengille, Suomen miesten koripallomaajoukkueelle. Mutta vain viisitoista vuotta sitten peliparketilla ja katsomoissa näytti aivan toisenlaiselta.
Koripallomaajoukkue selviytyi 2011 Euroopan mestaruuskisoihin kuudentoista vuoden tauon jälkeen. Siitä alkoi maajoukkueen mutta myös maajoukkueen kannattajien nousu. Fani-ilmiön kanssa samoihin aikoihin maajoukkueen kutsumanimeksi vakiintui Susijengi.
MIKA MÄKELÄ, Koripalloliiton pitkäaikainen viestintäpäällikkö ja maajoukkueen joukkueenjohtaja:
”Susi tunnuksena lanseerattiin 2000-luvun alussa osana maajoukkuetoiminnan kokonaisuudistusta. Se tulee sanoista suomalaisuus, urheilullisuus, sisukkuus ja iloisuus. Kuten toimittaja ’Jakke’ (Jarmo) Färdig ansiokkaasti Hesarissa kirjoitti, susi jo syntyessään. Jälkeenpäin hän moneen kertaan pahoitteli kirjoitustaan, mutta toisaalta oli myös niin, että sen ansiosta saimme enemmän huomiota kuin muuten. Susi oli pitkään ulkomailla suositumpi tunnus kuin Suomessa. Junnumaajoukkueiden pelaajilta tultiin turnauksen päätteeksi pyytämään, että voidaanko vaihtaa paitoja. Suomessa se breikkasi paljon myöhemmin. Susilogon syntyminen oli harkittu markkinointiteko.
Olimme kateellisina seuranneet, miten Leijonat oli luonut tunnuksen ympärille brändin. Susilogon suunnitteli Ville Helttula, graafikko-suunnittelija, joka itse asiassa oli ollut Hanno Möttölän junnuvalmentaja Käpylän Panttereissa. Pyysimme Villeltä, että me tarvitaan tunnus. Ensimmäinen ehdotus oli pittbull- terrieri. Se kuvasti kyllä aggressiivisuutta, mutta suomalaisuus siitä puuttui. Seuraavaan palaveriin Ville ehdotti joutsenta. Me olimme, että ei. En muista kuka tokaisi suden, mutta se jäi resonoimaan. Pian löytyivät Rudyard Kiplingin Viidakkokirjan lauseet, kuten ‘For the strength of the Pack is the Wolf, and the strength of the Wolf is the Pack’ (lauman voima on sudessa ja suden voima on laumassa).
Sen jälkeen innostuimme ihan mielettömästi. Vahva yksilö, joka toimii laumassa. Siitä alkoi löytyä kiinnekohtia maajoukkueeseen.
Susijengi-nimi tuli julkisuuteen ekoja kertoja 2010, kun Sasu Salin tokaisi sen haastattelussa miesten debyyttipelinsä jälkeen. Sasu tuli maaotteluihin alle 20-vuotiaiden EM-kisoista ja heitti muistaakseni heti debyytissään 12 pistettä. Hänet otettiin tv-haastatteluun ja siinä hän huikkasi, että me ollaan Susijengi, me ei luovuteta ikinä.
Vuonna 2006 oli julkaistu Kapasiteettiyksikön albumi Susijengi, jolla ei ole mitään tekemistä koriksen kanssa. Maajoukkuekundit reissuissa aika paljon kuunteli sitä ja rupesivat kiusaamaan minua, että minun pitäisi hoitaa Kapasiteettiyksikkö meidän matseihin, kun susi oli jo olemassa. Sasun lausahduksen jälkeen kiusaaminen vain yltyi. Muistaakseni 2012 (maajoukkueen tiedottaja) Taatilan Hippo ja minä otimme yhteyttä Rähinä Recordsiin. Niin vähän olimme tehneet kotiläksyjä, ettemme edes tienneet, että Kapasiteettiyksikkö oli hajonnut jo siinä vaiheessa. Kysyimme, että suostuisivatko artistit tulemaan mukaan ja niin syntyi Susijengi 2.0. Brädi oli isossa osassa, hän puhui Uniikin ja Timo Pieni Huijauksen mukaan ja Elastinen tuotti biisin. Sillä tavalla syntyi toinen biisi, jolloin Susijengi tuli myös musiikkina mukaan otteluihin.
Tietynlaista fanittamista maajoukkueeseen kohdistui jo ennen arvokisaputken alkamista. Joskus 2007 tai 2008 oli jo faneja, jotka yhtäkkiä pälähtivät jonnekin Belgiaan tai Unkariin, ihan absurdeihin mestoihin. Yhtäkkiä siellä oli faneja jo ennen kuin Susijengiä oli olemassakaan. Se oli hauskaa, vitsailtiin että taasko niitä tulee. Siinä vaiheessa se oli heidän omaa harrastustaan, ei siinä ollut mitään yhteistyötä liiton kanssa.”

2011 EM-kisoissa Suomi pelasi Liettuan Alytyksen alkulohkossa. Peleissä katsojia oli niin vähän, että paikalla olleet suomalaiset pystyivät bongaamaan tuttuja katsomon toiselta laidalta. Susijengin uskollisimmat fanit olivat kuitenkin paikalla, vaikka Suomen paikka kisoissa oli varmistunut vasta EM-jatkokarsinnassa elokuussa 2011 – ja Alytyksessa käytiin ensimmäiset keskustelut, jotka myöhemmin johtivat Susijengin fanien organisoitumiseen yhdistykseksi. Yksi Alytuksessa EM-kisoja seuranneista oli espoolainen Ari Hyytiäinen.
ARI HYYTIÄINEN: ”Olen korissuvusta. Isäni Kari pelasi Helsingin Namikassa korista, isäni veli pelasi, myös veljeni Jare (Jarno) ja kolme serkkuani pelasivat korista. Koris on minulla jossain määrin DNA:ssa.
Aloitin koriksen Hongassa 9-vuotiaana. Kaksi vuotta aikaisemmin isäni oli vienyt minut Vuorikadulle Namikan salille, mutta sieltä ei löytynyt minulle sopivaa joukkuetta tai jotain ja se jäi. Mutta Hongassa koris imaisi minut. Isäni valmensi.
1980-luvun alussa lähdin seuraamaan Hongan miesten pelejä ja jollain tavalla myös maajoukkueen pelejä, mutta ei minulla ollut siihen sellaista suhdetta. Kun olin parikymppinen, aloin käydä katsomassa maaotteluja aina kun mahdollista, muun muassa 1995 EM-kisoihin johtaneet karsintapelit kävin katsomassa kaikki Urtsikalla (Helsingin Urheilutalolla). Siitä se lähti. Silloin jo tajusin, että jos Neuvostoliitto tai Venäjä kaadettiin (1993 EM-karsinnassa), se oli iso juttu.
Olen myös tuominnut noin 500 kappaletta korismatseja ja olen seurannut NBA:ta niin paljon kuin se 1980-luvulla Suomessa oli mahdollista. 1980-luvulla olin vaihto-oppilaana Indianassa, joka on korisaluetta. Kauppakorkeakoulussa opiskellessani olin vaihdossa Texasissa, jossa jenkkifutis on iso asia mutta jossa myös seurataan korista.
Kävimme isäni ja veljeni kanssa 2003 EM-kisoissa Tukholmassa, vaikka Suomi ei ollut mukana ja pääsimme modernin ajan EM-turnauksen fiilikseen. 2009 kävimme katsomassa Petteri Koposen pelin Bolognassa. Koponen oli tavattu Mankkaan hallilla ja oli meille sillä tavalla tuttu. Ne olivat niin hyviä kokemuksia, että puhuimme, että jos Suomi pääsee kisoihin, niin eiköhän me jotenkin järjestetä, että päästään mukaan. Siksi olimme järjestäneet niin, ettei ollut ongelmaa saada vapaata töistä ja kotoa.
Aina kun mennään ulkomaille, otetaan lomaa. Se rentouttaa ja on mukavaa. Mukana oli tuttua seuraa ja muistikuvat siitä reissusta ovat todella positiiviset. Vähän etukäteen pelotti, kun jouduimme kovaan Balkanin lohkoon. Pelien myötä fani sai nostetta, kun siellä pärjättiin kohtuullisesti. Suomi pelasi hyvin modernia palloa, tuplasi päätyrajalta ja yllätti vastustajat. Muistan että sinne lennätettiin myös kesken alkulohkon charter-koneellinen faneja. Heitä tuli ehkä 300. Se alkoi jo tuntua ja näkyä hallissa.
Siellä lähtivät liikkeelle ensimmäiset puheet faniyhdistyksen perustamisesta. Siellä oli Tapsa (Tapio) Valtonen ja joukko lahtelaisia, tulevia faniyhdistyksen jäseniä. Emme varsinaisesti tunteneet toisiamme entuudestaan, mutta jonkun pelin puoliajalla nousi puheeksi, että onko nousemassa jotain, joka antaisi aiheen organisoitua.
Alytus sinänsä oli kurja paikka ja hallikin oli mitä oli, mutta Liettua on korismaa. Kun ajoimme Vilnasta Alytukseen, koristeema näkyi pikkupaikoissakin kuten kahviloissa.
Jatkolohkoon pääsyä ei ollut budjetoitu, joten piti alkulohkon jälkeen ajaa Vilnaan. Olimme siellä yön ja lähdimme aamulennolla kotiin. Jatkomatsit seurattiin kotikatsomosta.
Kun katsoi joukkuetta ja sitä, miten ne tekivät yhteistyötä, tuli fiilis että tästä voisi rakentua jatkumoa. Joukkueessa ei ollut tähtiä, vaikka Petteri (Koponen) oli nousemassa sellaiseksi, mutta valtavan hieno yhteishenki.”

Alytuksen alkulohkopelien cheerleadereilla oli ohjelmassaan erityinen temppu. Siinä he nostivat joukostaan yhden naisen läpi korirenkaasta, jonka sisähalkaisija on 45 senttimetriä ja jonka korisukka on sisähalkaisijaltaan vielä pienempi.
Myös Susijengin oli mentävä läpi äärimmäisen ahtaasta aukosta päästäkseen jatkoon alkulohkosta, jossa oli mukana kuusi maata ja josta jatkoon pääsisi kolme. Suomi hävisi ensimmäisissä kahdessa ottelussaan Kroatialle ja Kreikalle, voitti kolmannessa pelissään Bosnia-Hertsegovinan, hävisi neljännen pelinsä Makedonialle ja voitti viimeisessä alkulohkopelissään Montenegron.
Muut pelit menivät kuitenkin Suomen kannalta täydellisesti ristiin. Alkulohkopelien päättyessä Makedonialla ja Kreikalla oli neljä voittoa, ja Suomella, Kroatialla ja Bosnia-Hertsegovinalla kaikilla kaksi. Näistä Suomi meni lopulta jatkopeleihin – ja ainakin yhdelle pienelle lahtelaisryhmälle se tarkoitti lähtömerkkiä kohti Vilnaa. Tähän joukkoon kuului Hannu Heiskanen.
HANNU HEISKANEN: ”Minut tunnetaan Huivi-Heiskasena. Se tuli siitä, kun minut heitettiin kymmenen vuotta sitten Kotkassa ulos, kun heilutin huivia katsomossa KTP:n ja Namika Lahden ottelussa. Video siitä löytyy vieläkin Youtubesta haulla ’KTP huivitapaus’. Kun olimme paluumatkalla, Kotkan toimari soitti minulle ja sanoi, että saatte ensi kerralla 20 ilmaista lippua.
Poikani menivät Namika Lahden mukaan alakoulujen korisliigan kautta. Sitä kautta päädyin mukaan Namika Lahden faniyhdistykseen ja olin siellä puheenjohtajana.
Kun Susijengi pääsi jatkoon Vilnaan, meitä oli kolme äijää, jotka päätimme, että otetaan lennot ja lähdetään katsomaan pelejä. Virtasen porukka oli tullut asuntoautolla Vilnaan ja niiden kanssa pyörimme ja tapasimme aina ennen pelejä.
Pelillisesti ne eivät olleet hyviä matseja, mutta siellä näimme miten Makedonialla ja Italialla oli ihan hyviä faniporukoita. Heillä oli rumpuryhmät ja yhtenäiset pukeutumiset. Meillä oli alkuvaiheessa maaotteluissakin (Lahden) Namikan paidat päällä ja 2009 Namikan mestaruuslippikset päässä.
Ottelussa Georgiaa vastaan minä pääsin kentälle puoliajalla heittokisaan. Katsomoon heitettiin pallo ja katsottiin, kuka sai kopin. Minä sain ja minulle sanottiin, että tule kentän laidalle pari minuuttia ennen puoliaikaa. Heittokisassa minulla oli georgialainen vastassa. Kolmosesta aloitettiin, sitten heitettiin kakkonen. Sain vahingossa yhden pallon koriin ja voitin, vaikka en ole koskaan pelannut korista. Kimonoasuiset naiset jakoivat kasvisnakkeja ja voitin kassillisen nakkeja. Maistoin muutaman, enkä tykästynyt. Lähtiessä annoin ne georgialaiselle fanille, että siinä sulle kassillinen nakkeja.
Kun lähdimme Vilnasta kotiin, Susijengi oli lentoaseman tiskeillä juuri ennen meitä. Kuittailin Sasulle (Salin) ja Petskulle (Koponen), että te hävisitte, mä sentään voitin.”
SASU SALIN: ”Nyt kun sen kerrot, kieltämättä tulee mieleen, että tällainen keskustelu käytiin, kyllä.”
Ainakin kaksi fania matkusti alkulohko- ja jatkopelien välillä käväisemään koti-Suomessa töissä ja palasi Vilnaan.
JOHANNA JUVONEN: ”Olen alkanut seurata koripalloa mieheni (Tapio Valtosen) kautta. Hän oli Hongan fania ja sen jälkeen kun tapasimme 1997, lähdin mukaan katsomoon ja jäin koukkuun korikseen. Kävimme katsomassa Korisliigaa ja maaotteluitakin, silloin kun niitä pelattiin Helsingissä tai Vantaalla. Olimme paikalla jo ennen kuin koko Susijengi oli keksitty. Niistä peleistä mieleen on jäänyt, kun Serbia voitettiin (2008), se oli ensimmäinen kunnon voitto. Samoin mieleen jäi Romania-voitto (2009, jolloin Suomi nousi A-karsintaan), muistan että siinä pelissä Petri Virtanen teki valtavasti pisteitä. Samoin jotkut Jukka Matisen vapaaheitot Serbia-pelistä ovat jääneet mieleen.
Ne pelit olivat vielä vähän kuin Korisliigan pelejä. Ei ollut mitään yhtenäisiä kannatushuutoja tai pukeutumista. Se oli peruskauraa.
2011 EM-kisoista täytyy tunnustaa, ettemme olleet ihan kaikissa peleissä. Meillä ei ollut kauheasti lomaa, joten menimme kaksi kertaa sinne. Matkustimme uudestaan jatkopeleihin. Ei päästy töistä irtautumaan.”

Suomen sijoitus 2011 EM-kisoissa oli lopulta yhdeksäs. Seuraavana vuonna, 2012, karsittiin pääsystä vuoden 2013 EM-kisoihin. Suomi arvottiin samaan lohkoon Albanian, Belgian, Puolan ja Sveitsin kanssa. Susijengi oli jo varmistanut paikkansa EM-kisoissa, kun se matkusti vieraspeliin Belgiaa vastaan. Tuo vieraspeli Antwerpenissa oli Hannu Heiskasen puolisolle Salla Jalovaaralle ensimmäinen reissu koripallomaajoukkueen perässä.

SALLA JALOVAARA: ”Mieheni Hanskin (Hannu Heiskanen) pojat olivat Namika Lahdessa ja hän jäi tosi pahasti koukkuun. Hanski oli myös Namikan faniyhdistyksen puheenjohtajana.
Olen aikoinaan pelannut lentopalloa Lahdessa Kimmo-Volleyssa 20 vuotta ja siinäkin seurassa olin 10 vuotta hallituksessa.
Itse en ollut Namikan faniyhdistyksessä mukana, mutta meillä järjestettiin 2011 faniyhdistyksen kesäbileet. Sinne tuli ihmisiä, jotka olivat käyneet maajoukkuepelejä katsomassa kauan ennen kuin mistään Susijengi-ilmiöstä kukaan oli kuullutkaan. Se oli tosi kivaa porukkaa ja viihdyimme pikkutunneille asti valoisana kesätyönä. Ne porukat pyysivät, että lähtekää Hanskin kanssa käymään seuraavana vuonna EM-karsintapelissä Antwerpenissa. Se jäi kaivertamaan mieltä, että olihan tosi kivaa porukkaa. Siinä sattui sitten niin, että sairastuin vakavammin ja olin koko talven sairauslomalla. Siinä oli aikaa ajatella, mikä on kivaa ja mikä ei. Silloin päätin, että jos hengissä selvitään, reissuun lähdetään, enhän minä muuten ikunansa tulisi lähteneeksi Antwerpeniin. Toukokuussa sain terveen paperit.
Meitä lähti Antwerpeniin ehkä kymmenen henkeä. Ensin lensimme Brysseliin, sieltä menimme junalla Antwerpeniin. Matkaajat olivat tosi fanaattisia kannattajia, liput liehuivat, kovasti kannustettiin ja huudettiin. Tuntui, että paikallisetkin tykkäsivät meiningistä. Suomi hävisi sen pelin niukasti.”

Jos Susijengi sai 2011 EM-kisoissa paikan jatkolohkoon osin muiden avustamana, vuonna 2013 EM-turnauksen alkulohkossa muiden apuja ei tarvittu, sillä Suomen menestys kentällä yllätti pelaajat itsensäkin. Mutta jo ennen ensimmäistä peliä Slovenian Koperiin saapuneet suomalaisfanit kokivat ensimmäisen yllätyksen. Suomalaisia oli paikalla moninkertainen määrä kahden vuoden takaiseen verrattuna – arviolta parituhatta.

SALLA JALOVAARA: ”Se vasta oli elämys. Ei me tiedetty, että sinne tulee muutama tuhat muutakin suomalaista.
Kun menimme Koperin keskustaan, tajusimme että hyvänen aika, nämähän ovat kaikki suomalaisia pukeutuneina valkoisiin pelipaitoihin. Heidän kanssaan heitettiin high fiveja ja ravintolat olivat täynnä suomalaisia.”
SASU SALIN: ”Kyllä se oli meille pelaajillekin yllätys. Nykyään tiedetään etukäteen, että suomalaisia on tulossa, mutta silloin se ilmiö oli niin alussa, ettei kukaan osannut aavistaa. Olihan se mieletöntä, kun yhtäkkiä jossain Slovenian rantabulevardilla oli valtava määrä suomalaisia.”
ANTTI-JUSSI SIPILÄ, Ylen toimittaja: ”Kisat eivät olleet edes alkaneet, kun lähdin hotellista aamulenkille. Siinä oli suomifaneja rantakadulla ja selostajakin sai heitellä ylävitosia fanien kanssa. Silloin mietin, että mitäköhän täällä on tapahtumassa.”
ARI HYYTIÄINEN: ”Koper oli se joka yllätti kaikki. Veljeni, Tapsa ja vielä yksi kaveri flygattiin Venetsiaan, josta nousimme junaan ja jatkoimme sillä Triesteen. Siellä hyppäsimme junasta ja astuimme ulos rautatieaseman ulko-oville kantamukset käsissä. Yhdellä nimeltä mainitsemattomalla kaverilla oli kassit molemmissa käsissä eikä hän huomannut portaita. Hän kaatui portaisiin ja löi päänsä katuun. Tuli aika paljon punaista. Kaveri sanoi, että ei hätää, mutta broidini hyppäsi lääkärinä tutkimaan ja oli sitä mieltä, että minä soitan ambulanssin. Ambulanssi tuli ja sen henkilökunta totesi, että lähdetään sairaalaan. Kysyimme, että haluaako hän, että tulemme mukaan, mutta hän oli sitä mieltä, että käy vain paikkauttamassa pikkaisen ja ottaa taksin pelipaikoille. Sen verran vekkiä oli kuitenkin tullut koppaan, että päähän piti laittaa turbaanin näköinen side. Se oli niin iso, että hän totesi ettei mielellään esiinny julkisilla paikoilla ja lähti takaisin Venetsiaan, eikä koskaan tullut Koperin peleihin.
Se oli tälle kaverille ensimmäinen ja viimeinen kerta koriksen kisareissulla.
Koper oli fantastisen upea paikka. Se oli meren rannalla, oli lämmintä, olimme etelässä. Korista, kivoja ihmisiä. Kun kävelimme Koperin keskustassa, totesimme että täällä on 2000 muutakin suomalaista. Se oli jo sellainen määrä, että se näkyi katukuvassa. Se löi meidät aivan ällikällä.”
OSSI YLIJOKI: ”Koper oli meille ensimmäinen kisareissu ulkomaille. Vaimon kanssa olemme molemmat seuranneet aika pitkään. Lahdessa tämä porukka on seurannut Korisliigaa ja Lahden Namikaa, nyt LaBaa. Sieltä tuli aika pitkälti ydinporukkaa. Voi sanoa, että lähdin vaimon ja tämän faniporukan kanssa.
Aiemminkin oli pari kertaa ajatuksissa, että lähdetäänkö, mutta silloin meillä oli vielä sellainen diabetesvaivainen kissa, jota ei voinut jättää yksin, kun sitä piti piikittää kaksi kertaa päivässä. Muuten olisimme hyvin todennäköisesti olleet Alytyksessa.
Minulla on lajitaustaa harrastelijana useassa eri seuroissa. Olen pelannut Joensuun yliopiston jengissä ja Lahden koripalloilijoissa (LaKo), joka muuten on perustettu 1943 ja on Lahden vanhin koripalloseura. Olen pelannut kakkosdivariin asti ja vanhempana pelannut senioreiden SM-sarjaa. Olen myös valmentanut kakkosdivarissa.
Korismaaotteluita on seurannut lainausmerkeissä aina. 70-luvulta muistan olleeni paikalla Helsingissä Suomi-Puola -matsissa, mutta vuotta en muista, olisiko se ollut 1977.
2009 olin paikalla Vantaalla, kun voitettiin Ranska kotona. Väkeä oli katsomossa kohtuullisen vähän. Joidenkin kanssa juteltiin siinä, että päästäisiinpä koriksessakin tilanteeseen, jossa halli olisi täynnä ja se voisi olla vähän isompi halli.
Koperista jäi tosi hienot muistot. Kavereiden kanssa puhuttiin, että voi olla, että sinne tulee ihan kivasti porukkaa koska maajoukkue oli nosteessa ja saanut mediahuomiota. Ajankohta oli sellainen, että moni pystyi sijoittamaan lomaa siihen ja Sloveniaan sai aika edullisia lentoja. Siihen aikaan yleensä Sloveniassa oli myös erinomainen sää. Siinähän kävi niin, että sinne tuli todella paljon enemmän suomalaisia kuin osattiin kuvitella.”

Vuosien 2011 ja 2013 EM-kisoissa tärkeä osa aktiivisista maajoukkueen kannattajista tuli Lahdesta ja Espoosta. Vuoden 2013 EM-kisajoukkueeseen kuului keravalaislähtöinen laitahyökkääjä Samuel Haanpää, joka innosti joukon keravalaisia lähtemään kisoihin.

NIKO LUUKKONEN: ”Olen pienestä pitäen pelannut Keravan Kori-80 -seurassa ja olen edelleen, nyt 38-vuotiaana. Sitä kautta nuorempana joukkuekaverinani oli Samuel Haanpää, joka myöhemmin teki komean maajoukkueuran. Samuelin isä Jouni valmensi aikoinaan meitä. Tunnen perheen erittäin hyvin ja kaikki kolme veljeä. ’Santtu’ on syntynyt 1986, Mikael 1984 ja vanhin veli Hannu muistaakseni noin 1980. Samuel oli joukkuekaverini, kunnes siirtyi Helsinkiin muistaakseni 16-vuotiaana.
Samuelin kannattaminen oli pääsyy lähteä ensimmäiseen Susijengi-reissuuni Koperiin. Sitä ennen en ollut ulkomaila ollut maajoukkuepeleissä.
Keravalaisia oli parhaimmillaan paikan päällä 15-20 Koperissa. Meillä kaikilla oli kontakti toisiimme Kori-80:n kautta ja näin pienellä paikkakunnalla tunnemme kaikki toisemme läpikotaisin. Eniten Karavalla masinoi touhua Rönnholmin Jarkko susijengifanien kanssa.”

Koperin saapuneet suomalaiskatsojat saivat heti Susijengin ensimmäisessä ottelussa todistaa jymy-yllätystä. Suomi rutisti vähäkorisen 61-55-taisteluvoiton Turkista, jonka riveissä oli useita NBA-pelaajia, heistä nimekkäimpänä Hedo Turkoglu.
Kolme tuhatta katsojaa vetänyt pelipaikka Arena Bonifika oli juuri sopivan kokoinen, että pari tuhatta suomalaiskatsojaa saivat luotua sinne Suomen kotiluolan tunnelman. Suomalaisten ”Hedo, Hedo” -huudot Turkoglulle kaikuivat hallissa ja loivat osaltaan tunteen siitä, että yleisö auttoi Suomen voittoon.

ARI HYYTIÄINEN: ”Se oli täydellinen peli. Ne yllätettiin ihan housut kintuissa. Suomi pelasi isolla näyttämisen halulla ja tietoisuudella siitä, että oma pelitaktiikka puree. Muista ajatelleeni, että voiko tätä uskoa, että tällainen ottelu tulee heti tähän kärkeen. Siihen liittyi yhteisöllisyys, joka tuotti suurta iloa. Koris on tärkeä asia minulle ja iän myötä sen merkitys on vain syventynyt. En ole erityisen patrioottinen, mutta olen ylpeä siitä, miten Suomen joukkue pelaa ja miten yhtenäinen ja taisteleva se on sekä johtajuudesta, jota siellä näkee.”
HANNU HEISKANEN: ”Se tunnelma oli aivan mahtava. Hallin tunnelma oli sellainen, mitä en ennen ollut kokenut.”

Seuraavana päivänä Suomi kukisti odotetusti Ruotsin 81-60, mutta hävisi kolmannessa pelissään selkeästi Italialle 44-62. Alkulohkon neljäs ottelu Venäjää vastaan oli se, jonka suurin osa Koperiin matkustaneista suomalaisista muistaa kisojen urheilullisena kohokohtana. Venäjä johti parhaimmillaan kymmenellä pisteellä ja vielä yksitoista sekuntia ennen neljännen neljänneksen loppua neljällä pisteellä. Kolme sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Venäjän Aleksei Shved erehtyi rikkomaan Suomen kapteenia Hanno Möttölää, joka upotti kaksi vapaaheittoa ja vei pelin jatkojalle.
Jatkoaikoja tarvittiin lopulta kaksi. Niiden päätyttyä Suomi oli voittanut 86-83.
SALLA JALOVAARA: ”Se oli jotain ihan uskomatonta. Moneen kertaa on käynyt mielessä, että ei hyvänen aika, eihän tällaisia voittoja suomalaisessa joukkueurheilussa koeta koskaan. Oli se kyllä huikeaa. Se yhteisöllisyys oli aika huimaa.”
OSSI YLIJOKI: ”Ne pelit olivat aivan uskomattomia. Ja se Venäjä-peli on piirtynyt ikuisiksi ajoiksi takaraivoon. Se oli kyllä niin uskomaton, että siitä ei paljon koripalloviihde parane.”
HANNU HEISKANEN: ”Mobile homessa meidän takanamme asui venäläisiä. Heillä oli maastoauton peilitkin Venäjän väreissä, mutta sen pelin jälkeen he hipsivät aika hiljaa pois. Aamulla huomasimme, että he olivat yön aikana hävinneet.”

Koperissa maajoukkue järjesti ensimmäisen fanitapaamisen. Sen jälkeen fanitapaaminen on järjestetty kaikissa koripalloilun arvokisoissa, joissa Suomi on ollut mukana.
SASU SALIN: ”Siellä oli mieletön fiilis ja se oli ensimmäinen kerta. Suhtautuminen oli kuin olisimme voittaneet maailmanmestaruuden tai Euroopan mestaruuden. Jengi oli iloisella mielellä ja hyvällä hengellä. Jono oli aika pitkä, kun signasimme paitoja ja muutamat tissitkin.”
ARI HYYTIÄINEN: ”Se oli ihan hurja. Mieletön fiilis. Tapaaminen oli lähellä rantaa ja ehkä 500-600 suomalaista ahtautui sinne.
Koris on sosiaalinen laji. Tykkään ihmisten kohtaamisista. Tuollaisten tapaamisten ilo tuo elämään hetkellisen nosteen, jota voi saada rakkaan lajin parissa jakamalla yhteisiä kokemuksia. Tämä on se juttu. Siihen liittyy totta kai jokaisella joka lajia rakastaa, että on iloinen asia, jos laji saa nostetta. Koris on kuitenkin Suomessa pieni laji. Me ollaan nöyrästi ylpeitä, me edustetaan jotain hyveellistä ja myönteistä. Minulle isoja tunnepuolen ajureita ovat olleet fanitapaamiset. Joukkue on Japanin MM-kisoihin asti tullut fanitapaamisiin aina voiton kautta. Pelaajista voi olla ylpeä. He ovat selväpäisiä, rentoja, hyvin Suomea ja lajia edustavia tyyppejä. Tiedän että se antaa pelaajille ja se antaa myös faneille hurjasti. Minulle tämä on se toinen perhe, jos kotona on ensimmäinen. Onhan ne hurjan hienoja kokemuksia. Ne ovat uniikkeja. Sellaisia, joita ei oikein ole saatavissa muualta. Siksi näillä reissuilla käydään. Ystävät ja puolitutut kaikki puhaltavat samaan hiilen, mitä isommassa kuvassa aika harvoin tapahtuu.”
SALLA JALOVAARA: ”Ekassa fanitapaamisessa Koperissa fani-ilmiö alkoi tuntua.
Se salaisuus on varmaan se yhteisöllisyys joukkueen kanssa. Sitä koetaan yhdessä. Joukkue ei ole jotenkin olevinaan vaan ymmärtää että fanit ovat mukana ja ovat kuudes pelaaja.”
HANNU HEISKANEN: ”Fanitapaamisessa pojat jäivät alueelle ja heiltä sai hakea nimmareita, pystyi juttelemaan ja tapaamaan. Se oli ihan loistavaa. Ne ovat hyviä muistoja.”
OSSI YLIJOKI: ”En ole koskaan ollut niin innokas fanitapaamisten osalta, enemmän minua kiinnostaa peli ja ne fiilikset, jotka siellä syntyvät. En ole erityisemmin tunneihminen, olen pikemminkin analyyttinen. Katson peliä mielelläni pelin, pelaajien ja pelitaktiikoiden näkökulmasta. Varmaan se johtuu siitä, että olen itse pelannut ja valmentanut, vaikkakin vain harrastusmielestä. Se on ilman muuta minun näkökulmani, mutta kyllä siinä on myös tietty yhteisöllisyys. Totta kai on hienoa, jos peli on jotenkin jännittävä tai tasainen niin että siinä on pientä draaman kaarta. Silloin yleisö lähtee mukaan ja siihen syttyy itsekin mukaan.”
NIKO LUUKKONEN: ”Fanitapaamisessa olivat kaikki. Muistaakseni siellä oli myös Ruotsin joukkue. Heidät esiteltiin, mutta he poistuivat aika nopeasti. Siellä oli myös nimikirjotustilaisuus. Satuin omistamaan kirkkaan siniset yleisurheiluun tarkoitetut spandex-housut, jotka olin ostanut jostain kirpputorilta. Päätin, että hyvä kannatusasu syntyy Susijengin paidasta, sinisestä stetsonista ja niistä spandex-housuista. Otin koko maajoukkueen nimmarit niihin housuihin Koperissa. Niistä housuista tuli jonkinlainen käsite. Ne on ollut pakko pestä, mutta kyllä muste oli ja on edelleen niissä pysynyt. Ne ovat arvokkain aarteeni.
Koperissa oli fanien kantapaikka, jossa baarin pitäjät tarjosivat minulle 200 euroa niistä housuista, mutta kieltäydyin.
Kaveri jonka kanssa majoituin Koperissa toimi siinä kantapaikkaravintolassa sen viikon ajan dj:nä ja minä toimin vähän kuin sisäänheittäjänä. Meidät värvättiin töihin jonkin sortin juomapalkalla ja ravintolan liikevaihto räjähti viikon ajaksi.
Suomalainen musiikki tuntui ulkomaalaisille maistuvan. Dingon musiikkia he ihmettelivät, se jäi mieleen.
Se oli elämäni hauskin ulkomaanreissu.”
ARI HYYTIÄINEN: ”Ottelutapahtumat oli aina kauhean kivoja. Tulimme hallille ajoissa, otimme virvokkeen tai kaksi. Vastaan tuli paljon tuttuja: ai säkin olet täällä. Kun on ollut pitkään mukana koriksessa, on tavannut niin paljon ihmisiä, että osan on jo unohtanut. Se on suuri ilo tavata heitä uudestaan.
Toisena päivänä Koperissa tuli vastaan yksi pitkähkö italialainen kaveri. Hän kertoi tulleensa Veronasta ja kertoi tarvitsevansa liput Suomi-Italia -peliin. Yritin neuvoa parhaani mukaan. Se oli ehkä viiden tai kymmenen minuutin kohtaaminen, mutta siitä lähtien me ollaan pidetty yhteyttä. Lähettelemme toisillemme kuulumisia. Olisiko ollut viisi vuotta sitten, kun kävin moikkaamassa häntä Italiassa. Vein hänelle Susijengin paidan ja hän antoi minulle Italian paidan. Tämmöisiä ystävyyksiä näiltä matkoilta on tarttunut.”

Koperissa oli paikalla myös Susijengin huutosakin kapo eli johtaja Pekko Koski.
PEKKO KOSKI: ”Olen aloittanut koriksen 7-vuotiaana. Isäni Ilpo Koski pelasi korista ja koriskaverinsa kanssa hän perusti Keravalle ikäluokkajoukkueen. Siihen lähdin mukaan ja olen pelannut aikuisikään saakka. Parikymppisenä rupesin valmentamaan ja tuomaroimaan. Opiskeluiden ohessa olin myös seuran (Kori-80) junioripäällikkönä. Valmentajana nostin Keravan B-pojat ensimmäisen kerran SM-sarjaan. Ne olivat 1992 syntyneiden ikäluokka. Sen jälkeen olen valmentanut tyttöjä.
Kun valmentamisesta tuli työtä, siitä katosi ilo ja lopetin välillä, mutta palasin parin kolmen kauden jälkeen. Viime vuosina olen taas aloittanut valmentamisen omien lasten joukkueiden kanssa.
Seurasin maajoukkuetta jo silloin, kun B-divarista oltiin nousemassa. Muistan elävästi Vantaan Energia-hallilla käydyn Romania-pelin, jossa nousu A-divisioonaan ratkesi. Pyysin veljeäni mukaan katselemaan, mutta broidi oli pessimisti, ettei siitä mitään tule. Lähdin sitten isän kanssa ja se oli upea tapahtuma. Se oli euforiaa.
Varsinainen fanitus lähti Israel-pelistä 2010, jossa Sasu Salin löi läpi. Rupesin fanittamaan maajoukkuetta ja Sasua. Hän edustaa sellaista pelaajatyyppiä mitä arvostan ja millainen olin itsekin halunnut olla.
Vuonna 2013 minulla oli kaksi isoa tapahtumaa, häät ja EM-kisat. Edelliset EM-kisat (2011) katsoin vielä kotisohvalta, mutta seuraaviin kisoihin päätin, että nyt lähdetään ja meitä tuli kisoihin Keravalta iso porukka. Siihen vaikutti sekin, että Samuel Haanpää oli kisajoukkueessa.
Sinä kesänä venasin häitä ja kisoja, ja täytyy myöntää, että kisat oli ihan ykkösjuttu. Siitä tuli vähän pahaa silmää kotona. Broidi oli saanut Sasu Salinin paikalle polttareihini. Otimme heittoskaban ja pelasimme. Heittoskabassa kolmosen kaarelta oli viisi paikkaa ja jokaisesta kaksi heittoa.”
SASU SALIN: ”Ai että, ai että. Voi olla, että mä hävisin, mutta tulosta en muista.”
PEKKO KOSKI: ”Heitimme molemmat 4/10 ja pääsin jatkoheitoille, mutta jatkoheitoilla hävisin.
Kun olimme Koperissa rannalla, siellä oli muitakin suomalaisia. Yksi pariskunta kertoi, että meidän poika pelaa kisoissa. Ai kuka? Sasu Salin, he vastasivat. Ei ole totta, minä sanoin, se oli minun polttareissani. Ai ne oli sinun polttarisi, he vastasivat. Aina kun olen nähnyt Sasua kisoissa, hän edelleen morottaa ja muistaa. Ehkä olen hivenen fanaatikko, sillä toisen poikani nimet ovat Sasu Petteri. Sitä piti kyllä vähän markkinoida kotona.”
Viimeisessä alkulohkopelissään Suomi kukisti vielä Kreikan. Jatkolohkopeleissä Koperin aurinko vaihtui Ljubljanan syyssateisiin ja Koperin Arena Bonifika Ljubljanan Arena Stoziceen, joka veti lähes 12 500 henkeä. Suurin osa suomalaiskannattajista lähti alkulohkopelien jälkeen kotiin ja Ljubljanaan asti jaksaneiden harvojen suomalaisten kannustushuudot hukkuivat jättihalliin.
OSSI YLIJOKI: ”Se oli melkoinen antikliimaksi.
Olimme vaimon kanssa reissussa pari viikkoa. Lähdimme vielä Ljubljanaan jatkopeleihin, jonne ei monta suomalaista lähtenyt. Useimmilla oli viikko varattu ja harva uskoi, että jatkoon mennään. Virtasen Janne lähti meidän kyydillämme ja Janne oli meidän ottopoikana lainausmerkeissä. Kiersimme vähän, kävimme Nove Mestossa ja joissain pikkukylissä. MTV3 haastatteli meitä ja meidän kommenttimme taisivat mennä Kymmenen uutisten loppukevennyksenä.”

Suomi menetti mahdollisuutensa pudotuspeleihin häviämällä jatkolohkon ensimmäisissä peleissään Kroatialle ja Espanjalle. Jatkolohkon viimeisessä pelissä Suomi rutisti voiton Sloveniasta.
Lopputuloksissa Suomi oli edellisten kisojen tapaan yhdeksäs, mutta fanien tunnelma oli Koperin huuman jälkeen uudenlainen.

#Susijengi #Susijengifanit #6th #Yhdessä